lauantai 11. helmikuuta 2012

Väriterapiaa

Pääsen ihastelemaan talven taidetta suoraan koti-ikkunasta!




Pimein vuodenaika alkaa olla ohitse ja valon määrä lisääntyy huimaa vauhtia, mikä on tosi ihanaa. Silti huomaan hamuavani ympärilleni edelleen kaikenlaista värikästä.


Kutominen ei ole suosikkilajini, mutta silloin tällöin pääsen vähän verryttämään muistia miten kangaspuilla oikein toimitaan. Kaverilla oli onteloloimi, mihin tein oman kokeilun. Ontelo oli ihan uusi, mutta mielenkiintoinen tuttavuus. Siinä kudotaan "ympyrää" -samaan tahtiin valmistuu laukun, tyynyn tms. ala- ja yläpuoli. Suunnitelmani oli tehdä pieni sohvatyyny. Kuteeksi käytin puuvillaisia marimekon leikkausjätteitä.

Marimekon leikkausjätettä.
Suikaleita.
Kangaspuissa.
Ontelo vailla viimeistelyä.

Olen aika onnistuneesti vältellyt lanka- ja kangaskauppoja tänä vuonna. Kuitenkin satuin menemään paikallisen käsityöliikkeen neulekerhoon. Siellä sattui olemaan ale -kori, josta muutama pikku kerä huuteli haluavansa mukaan... En voinut vastustaa kevyitä pikku palleroita! Sinänsä kummallista; yleensä suosin paksumpia lankoja, mutta nyt ostin tosi ohutta (50 g - 400 m) mohair-silkki-lankaa.

Aluillaan oleva toppi/slipari.


Myös joka kuukausi jotain valmiiksi -haaste liittyy lankoihin. Olen aloittanut lukunutun tekemisen muistaakseni syyskuussa 2009. En oikeastaan edes muista miksi työ jäi kesken... Tämä on helmikuun haasteeni.

Lukunuttu valmiiksi helmikuussa!

Hieman olen sekoitellut myös värejä. Uudessa kodissani ei ole vielä työpöytää, mutta kovasti haluaisin maalata jotain... Ihan mitä vaan, kunhan siitä tulisi uusi päiväpeitto! On se vaan ihmeellistä, miten (viimeistään) muuton yhteydessä alkaa haaveilla kaikenlaisesta uudesta sisustuksesta. Käyköhän muille samoin...?

Väriterapiaa!

3 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Kauniin värinen matto :)

Tii kirjoitti...

Katselin juuri kaappejani ja sieltä löytyi monta keskeneräistä työtä. Pitäisiköhän minunkin ottaa ohjelmiini tuo "joka kuukausi jotain valmista"...

Maame kirjoitti...

voi oli pakko tulla kurkkaamaan mitä täällä tehdään, kun kerrankin löysin "kaiman"! :D

Tuosta matosta tulee tosi kiva! Ihanat värit. :)