lauantai 30. huhtikuuta 2011

Takaisin käsitöiden pariin!



Huh, hip ja hei! Ihan on ollut puhti poissa käsitöiden saralla, kun opiskelu on vienyt kaikki mehut. Nyt kuitenkin proseminaari palautettu (enää esitys edessä), ammattinäytöistä ompelu jäljellä ja portfolioiden väsäämistä. Siis alkaa olla voiton puolella! Sehän tarkoittaa, että nyt on jälleen aikaa vapaa-ajan käsitöille! :)

Yllä on kuva tunikasta, jonka aloitin helmikuussa kansalaisopiston kurssilla. Se on neulottu ylhäältä alaspäin. Muunlaista ohjetta ei ollut kuin mallitilkku ja niskan leveys senteissä. Siitä lähdettiin paitaa neulomaan. Neuloin ensin niskassa edestakaisin hihojen raglan -levennyksin, kunnes loin silmukat eteen kaula-aukkoa varten. Sen jälkeen pääsin neulomaan pyörönä. Tässä vaiheessa olin purkanut ja aloittanut alusta neljä kertaa... Aina meni jokin kohta pieleen ja niinpä ronskisti vedin puikot pois silmukoista ja aloitin alusta.

Kainaloiden kohdalla päättelin muutaman silmukan ja seuraavalla kerroksella loin vastaavan verran silmukoita ja jatkoin neulomista "kylkiä pitkin". Hihojen silmukat odottivat langalla. Lyhyisiin hihoihin on neulottu noin yksi sydän lisää päärmeen kanssa. Tällä tavoin tehtäessä neuletta on mahdollista sovittaa työn edetessä. Niin teinkin, mutten ehkä tarpeeksi usein, kun silmukoiden siirtäminen langalle ja takaisin puikoille tuntui operaatiolta. Niinpä kavensin ja lisäilin hieman summamutikassa. Tämä tekniikka sopii paremmin kuin hyvin minulle, sillä lopuksi ei tarvitse ommella sivusaumoja yms. vaan viimeistely on nopeaa ja vaatetta pääsee heti käyttämään.







Lankana on Dropsin Delight (50 g = 175 m, 75 % villaa ja 25 % polyamidia), jota neuloin puikoilla 3,5. Ensimmäistä kertaa kokeilin tehdä jotakin itse raidoittuvasta langasta. Mielenkiintoista. Tykkäsin värityksestä, mutta valmiista neuleesta en enää niin paljon. Raidat tuntuvat hallitsevan liikaa. Taidan olla enemmän pintaneuleihmisiä. :) Langasta ei muutenkaan tullut suosikkiani, sillä se purkamisen myötä huopaantui. Välillä oli tosi ohuita kohtia, välillä reilusti paksumpia. Kuuluu langan ominaisuuksiin.


Neuletta varten suunnittelin sydänkuvion, jota on olkapäillä ja edessä. Idean sain TiiQ:n piposta . En vain voinut käyttää hänen tekemäänsä mallikaaviota, kun siinä sydämet neulotaan alhaalta ylös. Eikä kaavion kääntäminen toisinpäin toiminut, joten opettelin mallitilkkua nuelomalla tekemään kivan oloisen sydämen ylhäältä alaspäin. Vaikkei tuon monimutkaisemmasta ollut kysymys, niin arvostus neulesuunnittelijoita kohtaan kasvoi huimasti!


Tunika on lähes mekon mittainen -en millään olisi malttanut lopettaa neulomista. :) Lankaa kului n. 350 g.

Lähes tulkoon jokainen tuntuu virkkaavan isoäidinneliöitä tänä keväänä. Halusin jotenkin olla mukana "trendissä", mutta kesti hetken keksiä mihin tekisin ruutuja. Virkkasin Schachenmayerin Wash+Filz-it -langasta (lankaa meni n. 400 g) ruutuja, joista syntyi laukku.


Kuvat ennen ja jälkeen huovutuksen. Huovutin pesukoneessa. Onnistui todella hyvin. Kutistui noin 20 % ja pinnasta tuli sileä ja tiivis. Lanka sopii tosi hyvin huovuttamiseen. Toimisi varmaan myös käsin huovuttaessa. Hihna on aika pitkä, kun ensin suunnitelin olkalaukkua, johon ompelen vuorin kankaasta. Laukku voisi toimia myös läppärilaukkuna mainiosti. Kassi siis odottaa, mitä siitä loppujen lopuksi tulee. :)



Samalla tein koehuovutuksen. Punainen on yllä mainittua Schachenmayerin huopalankaa, musta-valkea Novitan Huopasta. Palat on virkattu pylväillä. Huopasen värit muuttuivat edukseen huovutuksen jälkeen. Jälkimmäinen ei huopunut aivan yhtä paljon ja pinta on "karvaista", epäsiistin oloista. Schachenmayer pysyy siis suosikkinani.


Sitten varoittava esimerkki... :) Joskus voi tulla tällaisiakin yllätyksiä. Talvella virkkasin reilun kokoisen baskerin Dropsin Alaska -langasta (100 %) villa. Pidin sitä mielelläni. Baskerin laita kuitenkin venyi käytön myötä ja kova tuulen aikaan hattu tuntui lähtevän tuulen mukaan. Sen kummemmin ilman koehuovutusta pistin myssyn samaan pesukoneeseen yllä olevien juttujen kanssa. Ja tässä on lopputulos!



Baskeri huopui liiankin täydellisesti! Se ei sovi enää päähän, joten se tullee palvelemaan pienenä korina pöydällä. :)

lauantai 2. huhtikuuta 2011

Kaikki kiva loppuu aikanaan...

... niin myös harjoittelu lankakaupassa. Monenlaista pääsin tekemään ja oppimaan. Suurin juttu oli tilkkutyö, joka pääsi ruusuverhon viereen näyteikkunaan.

Tilkkutyö on 105 x 200 cm. Siinä on ohut vanu ja taustana peruspuuvillakangas. Tikkauksiin käytin itselleni uutta tuttavuutta, läpinäkyvää lankaa.
Värit ilman salamaa lasin läpi.

Pääsin myös tutustumaan uusiin lankoihin.


Valkea myssy on neulottu Debbie Blissin ihanasta Prima -langasta (bambu, merino) ja sen parina oleva musta-valkea huivi on virkattu Dropsin Bomull-lin -langasta (puuvilla, pellava). Myssystä tuli alkuepäilyistäni huolimatta ihana. Pitsi ja kukkanen kruunaavat tyylin. Kullanvärinen baskeri ei ole tekemäni, mutta se on tehty Katian Isis -langasta (puuvilla, viskoosi). Vaalean roosan huivin neuloin Katian Temis -langasta (puuvilla, akryyli, polyamidi). Se oli mielenkiintoista neuloa, koska mukana on paksuja ja ohuita kohtia eli pinnasta tulee vuoron perään pehmoisen pörröistä ja väliin hyvinkin ilmavaa.

Käsitöiden tekemisen ohella osallistuin tietysti asiakaspalveluun. Hieman tuntui hataralta esitellä ristipisto-, kirjonta- ym. juttuja, kun en itse ole niitä suuremmin harrastanut. Niinpä päätin kokeilla. Aloitin pienellä ristipistotyöllä, joka tuli ilmaislahjana Cross Stitch -lehden mukana. Ihan flow:hon asti en päässyt, mutta tuli pienestä peilipussista ihan soma.

perjantai 1. huhtikuuta 2011

Talvilomalla -kuvakertomus

Matkailu avartaa, vaikka kävisi inspiraatiota hakemassa ihan lähiseuduilta. Kiva oli vaihtaa maisemaa ja kyläillä Ruhrin alueella Saksassa.

Kuva ihan vain narssissien takia! Essen.

Puistoelämää. Essen.

Oli lämmintä; n. +20 eli monet kukkaset kukkivat.
Vanhan ja uuden yhdistäminen. Bochum.

Ei tarvitse jakaa kenenkään kanssa puistonpenkkiä! Düsseldorf.

Portaat -mihin ne vie? Museon yläkerrassa, Düsseldorf.

Düsseldorfin näkemisen arvoista arkkitehtuuria.
T:t Rheinin molemmilla rannoilla.

Essenin oliot.
Duisburgin Landshaftparkissa. Lopetettuun teollisuuslaitokseen pääsee tutustumaan ja jopa kiipeilemään.
Ruoste paljastaa kauniita sävyjä.

Teollisuuspiippuja horisontissa.
Linnoituksen kummitus????
Autotallin ovi.

Pääsiäispuu.
Älä tipu ojaan!
Näin Bochumin villisikoja...
... ja rupikonnan. (Saattaa se olla sammakkokin.)
Kirkon ikkunasta tilkkutyöhön?
Matkan varrelle sattui muistokumpu, jossa oli metka sammaloitunut kenkä.
Olin suunnitellut tutustuvani alueen käsitöihin, käyväni käsityökaupoissa jne. Sellaisia ei vaan ollut helppo löytää! Esim. Düsseldorfin turisti-infossa tulin täydellisen väärin ymmärretyksi: minut ohjattiin alueelle, missä oli kansainvälisiä muotimerkkejä kuten Vuittia, Jacobsia, Pradaa jne. putiikkeja. Se siitä paikallisesta käsityöperinteestä tai modernista näkemyksestä aiheeseen... Lopulta sain vinkin lankakaupasta, joka osoittautui kiinnostavaksi. Laitan sen yhteystiedot, jos joku pähkäilee saman aiheen parissa. Woll Duo löytyy osoitteesta Scharnhorststr. 16, Düsseldorf. Liikkeellä ei ole nettisivuja. Kauppa sijaitsee asuinalueella, mutta ei ollut mahdottoman monimutkainen löytää.