sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Lumen salaisuuksia

Viimeiset kolme päivää on mennyt ahkerasti "lumitöissä". Ei tosin niissä tylsissä(?) pihan kolaushommissa vaan veistosten rakentamisessa! :) Joensuussa järjestettiin viikonloppuna talvikarnevaalit, mitä varten joenrantaan toivottiin jäänveistäjien rinnalle lumenveistäjiä.

Lumiukkokavalkadi

Lumivene -kahvila
Yhteisötaidekurssilaisten kanssa teimme toiminnallisen susiveistoksen. Siinä neljä sutta ulvoo yhdessä hyvässä hengessä innokkaiden laskiessa liukumäessä.

Lähtökohta hahmoteltiin savesta, että kaikilla ryhmäläisillä olisi samanlainen näkemys aiheesta.

Kahdessa päivässä viiden hengen porukka rakensi sudet liukumäkineen paikalleen. Aloittaessa oli pakkasta rapsakat -32 astetta!


Ensimmäiset liukujat!
Onnistuu se susien ulvonta myös auringossa!
Lumenveistäminen oli mukavaa ja suorastaan koukuttavaa puuhaa pakkasesta huolimatta, joten lauantaina (enää reilut -20 astetta) teimme kahteen pekkaan lumiprinsessalle mekon.

Paikalla oli paljon muitakin lumiveistämisestä innostuneita!
Mekossa on korsetti yläosana ja kerroksellisuutta helmassa. Olisikohan vanhojen tanssit toimineet innoittajina...
Mekko takaapäin.

Tulisikohan minusta "isona" lumenveistäjä?! Niin kivaa puuhaa lumesta muodon etsiminen oli!

2 kommenttia:

Eeva kirjoitti...

Hyviä kuvia! Miun pitää käydä kuvaamassa vielä mekkoa ensi viikolla, pikaiset lauantaina napsitut kuvat ei oikein ole eduksi luomuksellemme. Ja kotipihassa odottaa neljä mukavan kokoista aihiota veistäjäänsä... :)

Lyyti kirjoitti...

Kiitos kivasta veistoseurasta! Käy vaan uudemman kerran rannalla ja vilkaise samalla jääveistoksia -ovat hienoja.